keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Ei voi, ei jaksa!

Hih! Löysinpäs neuvon miten tehdä tuo youtube palkki! Se oli TÄMÄN BLOGIN ANSIOSTA! Löysin hänen blogiinsa linkin kaverini Taikan blogista! Tänään en valitettavasti kerkeä enempää jaaritella sillä on hitusen läksyjä, joten tästä postauksesta ei tule tämän pidempi!



XoXo Minä

Mainostusta

http://emmalauraeveryday.blogspot.fi/2013/01/arvonta.html#comment-form
Käykääpäs kahtomassa! Siellä arvontaa!

tiistai 29. tammikuuta 2013

Normaali päivä

Tänään oli ihan normaali tiistai. Kaksoistunnit puukässää, matikkaa yks tunti, biologiaa kaks tuntia mutta toinen tunti pidettiin trailerien viimeistelyyn ja se vika tunti oli ilmasutaitoa jolloin oltiin vain Ipadeilla ja pelattiin suurrimmaks osaks Sanajahtia. Sain siinä parhaimmillaan n. 71 pistettä. Noista trailereista sen verran että, siis jaettiin luokka ryhmiin jotka oli ihan satunnaisia. Itse jouduin kolmen pojan kanssa samaan ryhmään, mutta onneksi ryhmässä oli lisäkseni yksi tyttö. Ensin ajot tuntuivat tyhmiltä ainakin oman ryhmäni osalta, mutta sitten loppujen lopuksi se oli ihan kivaa ja hauskaa, 2 1/2 tuntia siinä meni mukavasti, ja saatiin kokoon aika mukava traileri. Kotiin päästyäni söin välipalan ja lähdin omaan kammariini, avasin koneen ja rupesin pelaamaan simssiä, mukavasti siinä meni aikaa, sitten joskus neljän jälkeen lähdettiin kauppaan. Näytteen kattomassa Pikkubritannia ja kirjoittelemassa Ipadilla! Eipäs muuta tänään.


XoXo Minä

maanantai 28. tammikuuta 2013

Normaali vai eikö?

Joo siis oon tosi 'hyvä' keksimään noit otsikoita! Tässä läksyjä tehdessä raapustelen jotain tänne. Elikkäs... Tänään oli aika normi päivä. Eka tunti äikkää, sitten matikkaa ja loput 2 tuntia kuvista. Mutta kuviksien tilalla oli ryhmätyötä. Piti tehdä traileri. Elokuvan traileri. Mun ryhmä oli aika 'kiva' siis yks/kaks 'häirikköä' tai no toine niistä on ainakin jonkumoine häirikkö. Ja tuli aika vamonenn... Mutta koulun jälkeen kotona nopeesti kävin ja lähettiin tallustelemaan tuonne Taikan luokse. Käytiin matkalla Jr'n grillilä. Ostinpas sieltä pienet ranskalaiset ja syötiin Taikan kanssa puokkiin. Oli ihanan makuista ketsuppia. Tulista mutta ei liian tulista, minun makuun. Matkalla puhuttiin niin Ideaparkista ja tuonne muuttoihin asti. Että sellaisia meidän höpinät. Taikalla sitten mässäiltiin ja datailtiin, pelattiin myös Simssiä. Kuviakin tuli otettua, joten tuonne alaspäin niitä julkaisen. Tänään en taida jaksaa raapustella mitään kauhian pitkää mutta yritän. Jah... Sain matikan kokeesta 8+, oon tosi ylpee ittestäni koska yleensä saan sellasen n. 7-8'n.

                                            ''Hey guys!'' (vaimitenkirjoitetaan.com)
                                       Taikan tekemä pehmis
                                    WE
                                                  Valaistuminen...

                                               Pelataan simssiä...
                                                       ....
                                   Taika repes! Mille??...
                                       ..Tälle!
                                          Tuli jotenkin mieleen Essi!




XOXO Minä 
 

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Viinkonlopun loppu!

Noh... Tänään se viikonloppu loppu! Mutta hauska päivä on ollut. Ihan minun mieleeni. Pitkään nukuin. Kunnes siskon tytär herätti. Aamu päivä meni sohvalla löhötessä ja simssiä pelatessa. Simssistä siirryin sitten dataamaan. 
Oli jo keskipäivä n. klo. 12.00 päätimme lähteä uimahaalliin ja siellä viruttiin se joku puoltoista tuntia. Loppupäivä on tähän mennessä aika lepposesti. Tuli piirrettya, tein läksyt. Muutes tuon piirroksen näytän tuossa lopussa. Mutta eipäs tässä varmaan mitään muuta ollutkaan. Yritän huomenna saada jotain kokoon, kun on tuo ärsyttävä päivä mutta onneksi lukari on helppo. Matikkaa,äikkää ja 2kpl kuvista. Jah... Päivääni kuvina saattaa tulla lähi aikoina. Jospa tuonne kommenttiboksiin kertyisi edes jotain. Mutta onhan tämä vasta kolmas postaus! 



   Tuollainen siis tuli piirrettyä koneella. Kuvassa on Gosupermodelin -lilian! TÄSTÄ hänen profiiliinsa! Minut Gosussa tunnistaa nimestä Ji yong. Tuonne alaspäin tulee näkymään mallini tämän hetkinen tilanne, eli asuni. Minua saa käydä moikkaamassa. Kamuiks en ihan heti ottaisi, mutta jos on hyvät selittelyt saatan miettiä. :D TiedänTiedän nuo hymiöt ei käy näihin postauksiin mutta pakko. Huomaan kuinka 'pitkä' tästä tuli. Itselleni siis tämä on aika pitkä postaus, mutta olkoon. Laitan kohta kyselyn että haluatteko mitä! Sitä siis tsekkailemaan. Toivoisin myös vähän palautetta tuosta kuvasta. Nimittäin en ole maailman paras piirtäjä. Enkä saa paljon palautettavaa! Koska en yleensä näytä piirroksiani kenellekkään, mutta tämä oli aika poikkeustilaus. Olihan se vaan koneella piirretty ettei käsin, tiedän että siitä olisi tullut aivan kauhea. Iltapostausta EI tule, koska en vain yksinkertaisesti jaksa enään mitään! Ääääh.... Väsyttää mutta taidan ehkä jaksaa tuonne yheksään asti.


XOXO Minä

lauantai 26. tammikuuta 2013

IPadin ilta töherrykset

Ipadilla kirjoitellaan nämä iltatöherrykset! Älkää tottuko iltatöherryksiin, koska niitä saattaa tulla vain pari kertaa viikossa, mutta saattaa tulla joka ilta mutta ei ole vielä varmaa. Jospa noita lukijoita nyt tulisi, niin tulisi myös postauksia! Minun onnekseni niitä tulisi aika nopeaan tahtiin, mutta huonolla onnellani niitä tulee vain pari niinkuin muihinkin lifestyle blogeihini, joita olen silloin joskus tehnyt. Huomasin muutes, että tällä Ipadilla on todella nopeeta kirjottaa paljon nopeampaa ku koneen näppiksellä. Tässä kahotaan elokuvaa "mies ja alaston ase" ihan mukava elokuva ollut kun vähän aikaan on katottu. Noh... Nyt sormet rupee väsymään, taidan lopettaa tän töherryksen lopettaa joten hyvää yötä kaikille!!!!


XOXO Minä

My first post

Tämän blogin ensimmäinen postaus. Elikkäs tämäkin neitonen suuntautuu Lifestyle blogien suuntaan. Ja onhan tämä minulta kuitenkin jo 5. lofestyle blogi mutta tällä kertaa yritän pitää tätä elossa. Ja toivon että saisisin aika suht paljo lukijoita. Mutta ei se haittaa vaikka olisikin yli 100 mutta enpä usko.
Itsestäni sen verran että olen melkein 13v täältä 'tuppukylästä' nimeltä Pieksämäki. Ja olen luokkani uusin ja ainoa joka harrastaa pullippeja. Elikkäs harrastan datailua, pullippeja, alotan kesällä cosplayn ja eka BJD'ki tulee heinä tai elokuussa. Elämäni ei ole mielestäni kovin mielenkiintoista varsinkaan talvella kun koulusta tullaan sohvalla löhötään Ipadi kädessä. Tuota kännykkään jos hypättäisiin niin se on se perus Iphone 3GS. 
Tämä päivä ei ole kovin kummoinen ollut siskon tytär ja poika tuli kylään jah poika lähti mummon luokse kun mummo tahto :D Mutta Torstaina oli sillai kivaa ku lähettiin yhen kamun kanssa, Taikan joka kirjoittelee TÄTÄ blogia tuonne Ellan luokse joka kirjoittelee TÄTÄ blogia. Ja mentiinpäs kahtomaan tuota Ellan ratsastusta. EI HERRANJUMALA!! Siin oikeesti miun sormet oli ihan ku jääpuikot ja jäädyin iha kalikaks! Kuvat siitä tulevat loppuun. Myös tuolla Taikan blogissa on kuvia. Elis siis tämä talli on tuolla Partaharjulla jossain siellä, yksityinen talli jonka omistaa Vilma Rinkinen


                                     MUHAHAHAA! >:D Kosto elää Taika, kosto elää!
                                  Ja näitä kuukuvia oli varmaa miljooona?
                                                      ....
                             Taika taika taika... Milloin opit ettei salamaa tarvitse pelätä? XD
                                                                                 Ella ja Miku

Loppuun joku tommone random kuva! Ja sellainen postaus tänään, ja se eka postaus. Yritän joka päivä postailla kunhan kerkeen


XOXO MINÄ